Mistä kaikki alkoi?

Smallstoren tarina alkoi molempien yhteisestä intohimosta ruuanlaittoon ja leipomiseen. Salla haaveili pitkään omasta yrityksestä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut täysin yksin hypätä tuntemattomaan. Marin paluu työelämään kolmannen äitiysloman jälkeen läheni ja se sai hänet suunnittelemaan tulevaisuutta ja myös pohtimaan vakavammin Sallan ehdotusta yhteisestä yrityksestä. Lokakuinen Pariisin matka ja vierailu SIAL ruokamessuilla vahvisti Sallan ja Marin päätöstä perustaa Smallstore Oy.

Salla

Salla rakastaa ruuanlaittoa ja leipomista. Liikunnallinen ja energinen Salla on myös tarkka siitä mitä raaka-aineita käyttää.

Salla tuo usein ulkomaanreissuiltaan mm. Ranskasta, Italiasta ja Saksasta elintarvikkeita joita Suomen kauppojen hyllyiltä ei löydy ja tämän myötä syntyi jo ensimmäinen ajastus oman yrityksen toimialasta.

Sallan ihanista leipomuksista ja maittavasta ruuasta nauttivat kuusivuotiaan pojan lisäksi myös avopuoliso sekä puolison kaksi teini-ikäistä lasta.

Salla
Lokakuinen Pariisin-matka 2014 ja vierailu SIALruokamessuilla vahvisti molempien päätöstä perustaa Smallstore Oy.

Mari

Viisihenkisen perheen äitinä Mari viettää päivästään suurimman osan keittiössä. Rakkaus ruokaan näkyy vahvasti perheen arjessa ja kaikki tehdään aina alusta asti itse. Tästä syystä Mari päätti yhdistää rakkaan harrastuksen ja työn ja vaihtoi pitkän työuransa matkailun parista yrittäjyyteen.

Marin kokemus tapahtumajärjestäjänä sekä innostus juhlien järjestämiseen tuo oman lisän Smallstore Oy tarjontaan.

Mari
Avainsanat: 
tarinasmallstoreruoka

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kyselyllä pyritään vähentämään roskapostia.